AURAN KYTKENTÄ   |  AURAT   |   HARJALAITTEET  |  HIEKOITUSKAUHAT  |  KAUHAT   |  LANAT   |  PERÄVAUNUT   |  MUUT

Alueaura / Zoom-aura

monikäytöinen alueaura teiden ja kevyenliikenteen väylien auraukseen

FMG on kehittänyt auramallistoaan pitkäjänteisesti asiakaspalautteen pohjalta. FMG:n aurojen ominaispiirteitä on pitkään ollut hyvä heittävyys jo pienessä ajonopeudessa.

Aurauskaudelle 2019 toimitettavat aurat ovat suunniteltu silmälläpitäen kasvaneita aurausnopeuksia. Aurojen tukirakenteet ovat vankemmat estäen välyksien syntymisen ja terä on leikkaavampi. Nämä muutokset tekevät FMG:n alue- ja Zoom-auroista vakaammat aurata.

Uusissa malleissa on myös korkeampi etuvisiiri, jolloin lumi ei pöllyä tuulilasille.

Sekä Alue- että Zoom-auroihin on lisävarusteena saatavilla myös tukipyörät. Pyörät ovat erityisen hyvät ensimmäisillä aurauksilla, jolloin pohjat eivät ole vielä jäässä tai vaihtelevissa sääolosuhteissa, joissa kantavaa pohjaa ei muodostu.

FMG alueaurat on suunniteltu ammattikäyttöön ja niiden rakenne on luja. Sekä Alue- että Zoom-aurojen kääntö tapahtuu kahdella hydraulisylinterillä ja kääntyvyyttä saadaan 41 astetta vasemmalle ja 45 astetta oikealle puolelle. Terän kulma tiehen nähden 40 astetta.

Esteeseen törmättäessä siiven hydraulinen asennonsäätösylinteri antaa periksi ja auran siipi kallistuu eteenpäin. Zoom auroissa on hydraulisesti toimiva jatke, jolla levennät työleveyttä noin 50 cm.

Sekä Alue- että Zoom-aura voidaan varustaa City-mallin siivellä, jolloin siiven heittojatkeen saa tarvittaessa irrotettua. Tämä helpottaa esimerkiksi rakennusten seinänvierustojen auraamista kun siipi ei ole terää leveämmällä. Auroissa on pulttikiinnitteiset sovitteet ja monta terävaihtoehtoa.

Etunostolaitteeseen kytketty työlaite voi tietyissä traktori/rengasyhdistelmissä ottaa renkaaseen kiinni, joten tarjoamme mahdollisuuden valita tavallisen tai pitkän sovitteen väliltä. Katso web-sivulta mittakuvat ja varmista kumpi 3-piste sovite käy koneeseen. Mikäli mittakuvaa ei löydy, ota yhteyttä: support@fmg.fi.

VARUSTEET

Alueauran vakiovarusteet: tasaterä, hydraulinen vaimennin paineakulla, paineenrajoitusventtiili, ruuvisäätöiset jalakset, visiirit, ruuvikiinnitteiset sovite-osat, 1/2” pikaliittimet.

Alueauran lisävarusteet: verkkoterä, kumiverkkoterä, kumiterä, kovametallipolanneterä, Led-äärivalot, päätystoppari, sähköventtiili 6/2, tukipyörät (AA300-AA420), City-malli, lumistoppari vain City-malliin auroihin.

Zoom-alueauran vakiovarusteet: tasaterä, hydraulinen vaimennin paineakulla, paineenrajoitusventtiili, sähköventtiili 6/2,  ruuvisäätöiset jalakset, visiirit, ruuvikiinnitteiset sovite-osat, 1/2” pikaliittimet.

Zoom-alueauran lisävarusteet: verkkoterä, kumiverkkoterä, kumiterä, kovametallipolanneterä, Led-äärivalot, sähköventtiili 8/3, tukipyörät (AA300Z-AA360Z).

Käy tutustumassa FMG:n verkkokauppaan! Sieltä löydät valmiita teräpaketteja kiinnitystarvikkeineen alueauroihin. Meillä on myynnissä kovametallipolanneterät, verkkoterät ja tasaterät.

Tekniset tiedot

Vieritä taulukkoa nähdäksesi sen kokonaan

MalliLeveysKorkeusTyöleveysOma painoHinta alk. (ALV 0%)
AA245303 cm123 cm175-245 cm730 kg7 703€
AA275334 cm130 cm195-275 cm770 kg7 984€
AA300364 cm138 cm220-305 cm810 kg8 433€
AA330395 cm145 cm240-330 cm850 kg8 771€
AA360425 cm152 cm260-365 cm890 kg9 220€
AA390456 cm159 cm280-395 cm960 kg9 783€
AA420486 cm166 cm305-425 cm1010 kg10 232€
AA300Z365 cm138 cm224-360 cm960 kg10 570€
AA330Z395 cm145 cm244-385 cm1000 kg11 470€
AA360Z427 cm152 cm264-420 cm1150 kg12 031€

Kysy tarjous tästä tuotteesta

This contact form is deactivated because you refused to accept Google reCaptcha service which is necessary to validate any messages sent by the form.