AURAN KYTKENTÄ | AURAT | HARJALAITTEET | HIEKOITUSKAUHAT | KAUHAT | LANAT | PERÄVAUNUT | MUUT
Uusi Evo2 Perhosaura
Molemmille puolille heittävä Evo2 perhosaura traktoriin tai pyöräkoneeseen
FMG Evo2 on pitkäjänteisen kehitystyön tulos, jossa päivitettiin sekä Alueaura, Zoom-aura että myös Perhosaura. Edellisessä päivityksessä vuonna 2019 muutimme teräkulmaa leikkaavammaksi ja vahvensimme tukirakenteita, jotta välykset pysyisivät poissa ja aura olisi vakaampi käyttää. Nyt 2025 vuodelle julkaisemme uuden Evo2 mallin, jossa vuosien varrella saamamme asiakaspalautteet on viety suunnittelun ja testauksen kautta uuteen tuotteeseen. FMG aurat ovat saaneet historiansa aikana kehuja etenkin yläviistoon heittävästä siivestä, joka toimii jo hyvin kohtuullisilla ajonopeuksilla. Tästä syystä emme ole tehneet siiven geometriaan muutoksia vaan keskittyneet auran vakauttamiseen ja käytön helpottamiseen.
Evo2 auroissa on uusi työntörunko, jonka geometria on suunniteltu siten, ettei teräkulma juurikaan muutu kellunnan asennon muuttuessa. Kelluntapalkki on nyt riittävän leveä, jotta kuljettaja näkee sen ohjaamosta ja pystyy pitämään kellunnan optimaalisessa asennossa, eikä vahingossa painata tai kevennä auraa. Kelluntavara on nyt myös suurempi, 220mm. Uuden työntörungon ansiosta työntöpiste on alempana ja kääntösylinterit vahvemmat, jotta aura pysyy halutussa kulmassa. Siiven ylävisiiri on nyt muutettu korkeammaksi ja materiaalina vahvistettu kumi. Kumivisiiri ulottuu nyt koko auran matkalle ja siltä osin vähentää lumen pöllyämistä tuulilasille. HUOM! Kuvissa on vanhaa mallia, kuvat päivitetään ensi tilassa. Sekä oman testaamisen, että testiasiakkaiden palautteen pohjalta voidaan todeta, että nämä ominaisuudet yhdessä tekevät uudesta Evo2 mallista selvästi edeltäjäänsä vakaamman ja helpomman käyttää.
Asiakkaiden kanssa auroista keskustellessa on noussut esille lisääntynyt tarve hydraulisesta lumistopparista. Tästä syystä otimme sen myös mukaan uuden auran kehitysprojektiin. Uusi lumistoppari sisältää heittosiiven, joten sen vaikutus heitto-ominaisuuksiin on huomattavasti pienempi, kuin edeltäjänsä. Myös geometria on suunniteltu uudelleen ja stoppari menee nyt siiven taakse piiloon yläasennossa.
Aikaisemmin lisävarusteena ollut City-siipi on nyt vakiona ja tämä mahdollistaa hydraulisen lumistopparin asentamisen kaikkiin Evo2 auroihin myös jälkeenpäin. City-siipi tarkoittaa sitä, että siiven heittojatke on pulttikiinnitteinen ja voidaan irroittaa lumistopparin asennusta varten.
Evo2 Perhosaura rakentuu kahdesta alueauran heittosiivestä antaen molemmille puolille hyvät heitto-ominaisuudet samalla, kun pihamaiden ja terminaalien aurauksessa tarvittava puskulevymäinen työntöominaisuus säilyy hyvin. FMG aurat on suunniteltu ammattikäyttöön ja niiden rakenne on luja. Kääntö tapahtuu kahdella hydraulisylinterillä ja kääntyvyyttä saadaan 41 astetta vasemmalle ja 45 astetta oikealle puolelle. Terän kulma tiehen nähden 40 astetta.
Esteeseen törmättäessä siiven hydraulinen asennonsäätösylinteri antaa periksi ja auran siipi kallistuu eteenpäin
Etunostolaitteeseen kytketty työlaite voi tietyissä traktori/rengastusyhdistelmissä ottaa renkaaseen kiinni, joten tarjoamme mahdollisuuden valita tavallisen tai pitkän sovitteen väliltä. Katso web-sivulta mittakuvat ja varmista kumpi 3-piste sovite käy koneeseen. Mikäli mittakuvaa ei löydy, ota yhteyttä: support@fmg.fi.
Varusteet
Evo 2 vakiovarusteet: ruuvikiinnitteiset heittosiivet (city-siipi), leveä kelluntapalkki, tasaterä, hydraulinen vaimennin, ruuvisäätöiset jalakset, visiiri, ruuvikiinnitteiset sovite-osat, kaksoispaineen rajoitusventtiili, 1/2” pikaliittimet.
Evo2 Lisävarusteet: verkkoterä, kumiverkkoterä, kumiterä, kovametallipolanneterä, Led-äärivalot, sähköventtiili 6/2 vaimentimelle, sähköventtiili 8/3 lumistopparille, hydraulinenlumistoppari.
Käy tutustumassa FMG:n verkkokauppaan! Sieltä löydät valmiita teräpaketteja kiinnitystarvikkeineen. Meillä on myynnissä kovametallipolanneterät, verkkoterät ja tasaterät.
Tekniset tiedot
Vieritä taulukkoa nähdäksesi sen kokonaan
| Malli | Leveys | Korkeus | Työleveys | Oma paino | Hinta alk. (ALV 0 %) |
|---|---|---|---|---|---|
| PAE300 | 395 cm | 140 cm | 217-305 cm | 1005 kg | 9 650€ |
| PAE330 | 434 cm | 146 cm | 238-336 cm | 1045 kg | 9 980€ |
| PAE360 | 463 cm | 154 cm | 260-366 cm | 1085 kg | 10 690€ |
| PAE390 | 493 cm | 160 cm | 280-397 cm | 1150 kg | 10 990€ |









